maanantai 2. huhtikuuta 2018

Frettipäivä Hämeenlinnan Faunattaressa

(Huom. Kirjoitan ensimmäistä kertaa tekstiä puhelimella, joten en yhtään tiedä, miltä tämä tietokoneella blogissa näyttää..)

Oltiin pitämässä frettipäivää mieheni ja omien frettien kanssa lauantaina 23.3. täällä Hämeenlinnassa, Tiiriön Faunattaressa :) Olimme paikalla klo 11-15. Neljä tuntia on kahden fretin kanssa jo ihan maksimiaika, koska kolmen tunnin jälkeen fretit lähinnä vain makasivat velttoina sylissä puoliunessa. Kaksi tuntia jaksoivat olla virkeitä. Jos mukana olisi useampi fretti, voisi niitä hieman "vaihdella" ja antaa toisten nukkua aina välillä.



Päivä meni oikein mukavasti, ja ihmisiä kävi paikalla sopivasti. Kyseinen Faunatar sijaitsee prisman ja muutaman muun, pienen kaupan yhteydessä, voisiko sanoa pienessä kauppakeskuksessa. Ohikulkuliikennettä on siis paljon, joten paikka on siinä mielessä tällaiselle esittelylle hyvä. Pienestä liikkeestä saatiin raivattua ihan sopiva tilakin aitaukselle, vaikka etukäteen kauhistelin, miten sinne mahtuisimme.
Lähes kokoajan oli ihmisiä aitauksen luona. Välillä ruuhkaa tuli niin, ettei kaikille edes ehtinyt jutella, vaikka meitä esittelijöitä olikin kaksi. Olin tulostanut fretti-esitteitä mukaan aidosti kiinnostuneiden varalle, ja muutama niitä menikin.
Tämä oli nyt kolmas esittely, jossa olen mukana. Aiemmin olin Hämeenlinnan Musti&Mirrissä, ja eläinystäväni - messuilla frettiliiton pisteellä. Esittely on mukavaa puuhaa, vaikka huomaankin loppupäivästä kuulostavani jo hieman robotilta vastatessani samaan kysymykseen kolmeakymmenettä kertaa.. :D
Tällä kertaa yleisimmät kysymykset olivat:
- Mikä tuo on?
- Millaista elämä on näiden kanssa?
- Kauan se elää?
- Mitä se syö?
- Tuhoaako se paikkoja?
- Pureeko se?
- Onko teillä iso häkki niille?
- Mitä näiden kanssa voi tehdä?
- Paljon nämä maksaa?
- Mistä näitä saa?
- Kuinka paljon näitä on suomessa?

Peruskauraa siis. Kukaan ei kysynyt semmoista kysymystä, johon tällainen tavallinen fretinomistaja ei osaisi vastata. Esittelijänä oleminen ei siis vaadi mielestäni mitään kummempaa erityistuntemusta. Moni oli yllättynyt siitä, että fretti hankitaan kasvattajalta. Tämä oli mielestäni kummallista, tosin moni rinnastaa fretin vieläkin kaniin tai marsuun, joita on eläinkaupat täynnä. Myös frettien vapaanapito kodissa oli monelle uutta, suuri osa luuli, että fretit ovat kotonakin meillä playpenissa, jossa ne tuon päivän olivat.





Tällä hetkellä olen todella kiireinen opiskelun ja kahden eri työn parissa, joten saa nähdä, koska seuraavaksi pääsee frettipäivää pitämään. Tuolta kyseltiin, josko haluaisimme tulla uudestaan vaikka syksyllä :)

4 kommenttia:

  1. Mekin on lauman kanssa lupauduttu taas pariin paikkaan pitämään esittelyjä, seuraavaksi 21.4. täällä Turussa ja sitten 12.5. Pirkkalassa. Niissä valtaosan ajasta tosiaan selviää vastailemalla niihin noin kymmeneen peruskysymykseen :D Mutta aina välillä pääsee sit kertoilemaan laajemminkin, jos joku on vaikka pidempään miettinyt fretin hankintaa ja tullut sit katsomaan niitä livenä.

    Meitä itseasiassa kyseltiin tuossa jokin aika sitten Hämeenlinnaankin AnimalHouseen pitämään frettipäivää. Mutta sinne ei ole sitten sovittu vielä mitään, kun en siinä kohtaa uskaltanut mitään ajankohtia lupailla, kun Justiina oli juuri tullut. Ja nyt sit vähän ootellaan että kesän aikataulut selviävät.

    VastaaPoista
  2. Joo, se on aina kivaa jos joku on aidosti kiinnostunut hankkimaan fretin, ja pääsee kertomaan sitten tarkemmin asioista :) Ai ! Jos tulette tännepäin niin voidaan vaikka liittyä toisen aitauksen voimin mukaan, jos aikataulut kohtaa :D Animal House onkin nykyisin ihan tuossa keskustassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain nyt aikaiseksi sit sopia sen päivänkin. Eli eksytään sit teidän nurkille 19.5. klo 11-15 :D Että jos olette silloin vapaana, niin tervetuloa seuroihin/moikkaamaan! Täytyy varmaan omaankin blogiin tehdä näistä postausta, nyt kun kaikkiin kolmeen on päivät.

      Poista
    2. Mä vastasin tähän kommenttiin jo kerran, mutta näköjään se ei oo tullut perille.. :D Mutta kiva juttu! Mulla näyttäis olevan tuo päivä vapaa töistäkin, voitais mahdollisesti liittyä seuraan ainakin osaksi päivää. Meiän Iinu saattaa olla pentuilemassa noihin aikoihin, mutta Milo on kotona. Saisi urosfretinkin edustukseen :) Teillä oli naaraita kaikki jos muistelen oikein?

      Poista