sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kevään kuulumisia

Oho, venähti melkeen pari viikkoa edellisestä kirjotuksesta :o
On ollut niin paljon kaikkea puuhaa, etten ole paljon koneen ääressä ehtinyt istumaan.

Hoitofretti lähti tiistaina ja "normaali arki" palasi. Kaikki meni hyvin, viimeisinä päivinä
vain ei voinut frettejä päästää telmimään keskenään ollenkaan, kun poika oli sitä mieltä, että nyt olis hyvä hetki tehdä frettivauvoja meidän tytön kanssa. :D No siinähän ne meni, kumpikin omalla puolellaan asuntoa. Vähän harmitti lähtöpäivänä, olisihan se pitempäänkin pitänyt syliteltävänä :)
Hoidon aikana tuli itselle hyvää käsitystä siitä, paljon siivottavaa on kahdessa fretissä. Puolet enemmän - vähintään ;D No, eipä se järkyttänyt, siihen on varauduttu. Enää ei ole moksiskaan siitä, kun kynnenaluset on jälleen kerran kakassa, kun niitä on hinkannut irti lattiasta. Iinun sisäsiisteys on sellaista ehkä 60% luokkaa tällä hetkellä. Joka päivä on jossain kohtaa hutikakka..

Kirjoitin aiemmin Iinun nirsoilusta ruoan kanssa ja puremisesta. (Nirsoilua ja purukoulutusta)
Nyt on taas mennyt tosi kivasti ! Kumpikin asia näyttää jo paljon paremmalta. Pureminen on jäänyt vähemmälle, (poislukien naama ja paljaat jalat.. :D ) ja ruokakin maistuu jo kunnolla. Paljon mukavampi leikkiä ja puuhastella, kun ei oo kokoajan hampaat ranteessa kiinni. Aiemmin harmittelemani luullisen lihan vähyys ruokavaliossakin saatiin korjattua. Ostin oksasakset, joilla pienin kanan selkärangat ja siivet, sekä kanankaulat pienemmiksi osiksi, ja nyt ne on kelvanneet. "Mössöruokia" kuten kanapullaa, lohta, sisäelinseosta jne syötän lusikalla ja sekin on toiminut hyvin. Annan vain sen verran, mitä kerralla syö, ettei kaikki mene jemmaan. Ja hyvin on maistunut :) Ihanaa kun ei tarvitse olla huolissaan. Jossain vaiheessa ei meinannut edes lusikallinen upota, nyt tuo vetelee vaikka parikin kanapullaa kerralla kitusiin :)




Lohiöljyä olen nyt antanut usein, vähintään parin päivän välein. Koitan, jos se parantaisi turkin kuntoa. Iinullehan se kelpaa, näyttää olevan herkkua.

Lohiöljyä syötän annostelu mitasta :)

Välillä on kausia, että Iinulla on ihan ihmeellisiä ninjataitoja. Se osaa hypätä hämmentävän korkealle ja kiivetä erilaisia materiaaleja pitkin ylöspäin. Tässä eräs aamu heräsin ja olin menossa päästämään Iinun huoneestaan vapaaksi, ja oli muuten aika lähellä sydänkohtaus... Olin tilannut netistä sellaisen värikkään roikkuvan säilytysjutun Iinun huoneessa katonrajassa olevaan tankoon roikkumaan. Ihmettelin, miksi Iinu ei tule heti portin luo salamana kuten yleensä. Huutelin sitä ja sitten katsoin ylös. Siellä se kökötti uudessa säilytystelineessa melkein katonrajassa !! Se on jotenkin onnistunut hyppäämään siihen roikkumaan ja kiipeämään sitä pitkin ylös. Ei ole reppana tainnut päästä sieltä enää alas, kauankohan se ehti siellä kyykkiä ?

"Mitä? Pitihän mun tarkistaa, mikä tää uus vekotin on?"

"En kyllä yhtään tiiä, miten täältä tullaan pois?"

Kun sain Iinun nostettua pois tuolta ja siirrettyä säilytysjutun paikkaa, ihmettelin, mihin se Iinu taas katosi. Menin keittiöön ja keittiön pöydällä juoksi vastaan innostunut näätä.. No, tuo ei niin yllättänyt, se on ennenkin taiteillut itsensä pöydän päälle :D

"JEEEE! Kato mitä mä löysin!!"

En ole enää ollut painostakaan huolissani, kun ruoka on alkanut maistua. Jossain kohtaa tuntui, että Iinu olisi laihtunut liikaa ja kyljet olleet vähän "lommolla"kin, mutta nyt Iinu näyttää sopivan muodokkaalta :) Punnitsin muutama päivä sitten, ja vaaka näytti 882 g. Enimmillään Iinu taisi painaa vähän alle kilon. Näin kevättä kohdenhan tuo paino putoaakin.

Ilman herkkua punnituksesta ei tulisi yhtään mitään,
koska paikallaanhan ei olla edes sekuntia. :D

Eli yhteenvetona todettakoon, että meillä menee kaikki mainiosti ! Uusi tulokaskin alkaa varmistua, seuraavaksi jännitellään miten synnytys ja alkutaipale sujuu emolla ja pennuilla. Olen alkanut jo miettimään, miten ihmeessä sitä pystyy ottamaan vain yhden suloisen pikkunääpän? Näen sieluni silmin, että rakastun niihin kaikkiin, ja alan paikanpäällä kinuta mieheltä, että mitä jos otettais KUITENKIN näitä kaksi..

Niin onnellinen kun olenkin siitä, että otettiin Iinu meidän elämän piristäjäksi, niin takaraivossa hiipii välillä ajatus siitä, jos sen menettäisi. Tämä saattaa johtua Iinua edeltäneestä kissastani, jonka eläinlääkärireissu päättyikin ennalta arvaamatta siihen, että se oli päästettävä lepoon. Vieläkin tulee kylmät väreet kun ajattelen sitä järkytyksen ja surun määrää. Kun näin nielusta löytyneen ison kasvaimen, tuli aivan suunnaton viha itseä kohtaan. Miten en ole tajunnut, huomannut, arvannut. Ja isoin asia. Miksen vienyt aiemmin lääkäriin. Oli karu opetus.
En kuitenkaan osaisi elää ilman lemmikkiä, niin onhan se vaan hyväksyttävä, että vanhuus tulee, ja joskus sairaudet nuorellakin iällä.

Aion, tai siis me aiotaan kuitenkin tehdä kaikkemme, että Iinu, ja uusi kaveri saa parasta ravintoa, liikuntaa, huomiota ja hoitoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti