keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Frettiin kuluva aika

Ajattelin kirjoittaa siitä, minkä verran fretti vie aikaa omistajaltaan.

Meillä päivät rakentuvat pääasiassa niin, että mieheni on koulussa tai töissä aamusta iltapäivään, ja itse olen töissä iltapäivästä myöhäisiltaan. Meille tietysti kurjaa, kun on ihan eri vuorokausirytmit, mutta Iinulle hyvä, että lähes kokoajan on seuraa kotona.

Otetaan esimerkki meidän normaalista päivästä


Aamu: Mies lähtee kouluun/töihin, minä nukun. Olenhan nukahtanut todennäköisesti vasta aamulla tai aamuyöstä, unirytmini kun on täysin päälaellaan. Mieheni ei yleensä aamuisin edes päästä Iinua huoneesta vapaaksi, kun aamut ovat niin kiireisiä.

Iltapäivä: Mies koulussa/töissä. Minä herään yleensä n.12-14.30 väliin, valitettavasti.. Ensimmäisenä päästän Iinun huoneestaan ja laitan ruoat sulatukselle mikroon, ellen ole sulattanut niitä yön aikana jääkaapissa. Annan ruoan tai syötän lusikalla, kuten nyt nirsoilun takia. Vaihdan vedet ja siivoan hiekkalaatikot sekä hutikakat. Vähintään parin päivän välein käyn kaikki pesäkolot ja piilopaikat läpi ruokajemmojen varalta. Puuhastelen Iinun kanssa ja se on vapaana. Ennen töihinlähtöä laitan sen takaisin huoneeseensa, ellei mies ole jo ehtinyt tulla kotiin ennen kuin lähden.

Ilta: Minä töissä, mies kotona Iinun kanssa ainakin osan illasta.

Myöhäisilta/Yö: Yleensä tulen töistä klo 23 jälkeen aikaisintaan. Käydään usein Iinun kanssa valjaissa ulkona töitteni jälkeen. Iinulla on ehkäpä eniten energiaa tähän aikaan. Se on varmaan tottunut omaan rytmiini. Mies menee nukkumaan yleensä kun tulen kotiin ja Iinun kanssa jäädään puuhastelemaan, me yökyöpelit. Illalla/yöllä annan myös Iinulle päivän toisen ruoan, ja siivoan jälleen laatikot ja hutikakat. Aamuyöstä kun menen nukkumaan, laitan Iinun taas huoneeseen odottelemaan sitä, että herään.

Eli päiväkohtaisesti aikaa menee useampi tunti fretin kanssa puuhasteluun, vaikka fretti nukkuukin suurimman osan vuorokaudesta. Ehkä hieman yllättävääkin, että frettiin kuluu paljon enemmän (ainakin meillä) aikaa kun esimerkiksi Iinua edeltäneeseen kissaamme. Toki hiekkalaatikoita oli kissalla vain 1, Iinulla 6.. Kissaa ei viety ulos, ja ruokia ei tarvinnut sulatella. Jne. Iinu myös tarvitsee enemmän "aktivointia" kuin mitä kissa tarvitsi.

Tämän lisäksi on tietysti vähintään parin viikon välein kynsien leikkaus ja korvien putsaus.
Frettihuoneen kunnollinen tyhjennys ja siivous kerran viikkoon. Se vie aikaa n. tunnin verran.



Sanoisin, että fretti sijoittuisi koiran ja kissan välimaastoon, jos mietitään, kuinka paljon fretti tarvitsee omistajaltaan aikaa. Näistä kolmesta koira vie eniten, fretti toiseksi eniten. Tämä tietysti riippuu monesta asiasta ja on tapauskohtaista, mutta näin meillä :)


















2 kommenttia:

  1. Meitä yllätti kyl aluks se ajan käytön määrä. Nykyään meillä menee aamusin klo 6-8 ja illalla 20-22. Siinä välillä saattavat käydä tepastelemassa pikkuisen, mutta nuo ajat on aika ehdotonta olla kotona, niin että nääpät pääsee oikeesti purkamaan energiaa ja leikkimään sekä toistensa, että meidän kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin vaikka noita on neljä, niin kuhina on melkoinen, jos erehtyy tulemaan illalla tavallista myöhemmin kotiin. Siinä on kaikki fretit ja Miikkis kärkkymässä iltapalaa, leikkiä ja huomiota kaikki yhdessä ja erikseen, kun kotona on ollut niiiin tylsää. Siitäkin huolimatta, että kotona ollessani nuo tosiaan nukkuvat ison osan ajasta xD

    VastaaPoista