tiistai 7. helmikuuta 2017

Fretin ruokavalio - osa 1

Nyt olisi ensimmäisen, fretin ruokintaan liittyvän kirjoituksen vuoro :)
Kuten otsikosta näkyy, aion tehdä näitä varmaankin useamman. Siitä syystä, että Iinun ruokavalio muuttuu sitä mukaa kun keksin uusia kokeiluja ja löydän lisää tietoa.. Veikkaan, ettei siitä koskaan tule "valmis", vaan mennään aina tuntuman mukaan :)


Fretin ruokintaan liittyvistä netin tietolähteistä pitäisin luotettavimpana ihan frettiliiton sivuja. fretti/ruokavalio Sieltä löytyy perustietoa fretille tärkeistä ravintoaineista, sekä tarkempia ohjeita raaka, -seka, - ja kuivaruokintaan. Itse olen sellaisessa käsityksessä, että jo suurin osa ruokkii frettejänsä raakaruoalla tai ainakin sekaruokinnalla, näin ainakin toivon.
Tämän ohjeen Ohjeita raakaruokintaan pohjalta lähdin itse miettimään miten ruokavalion kokoaisin. Luin myös monia frettiblogeja ja tutkin miten muut ovat raakaruokinnan muodostaneet. Aluksi ajattelin aika simppeliä, muutaman eri lihan ja parin lisäravinteen settiä, mutta pian huomasinkin pakkasen olevan täynnä kaikenlaista. Lisäravinteitakin tällä näädällä on puolet enemmän kuin omistajallaan, mikä on mielestäni huvittavaa :D

Koitan jakaa tätä vähän osioihin, jos saisi paremmin selkoa sillälailla..
Tällä hetkellä Iinun ruokavalioon kuuluu siis:


Kokonaiset eläimet:

- Hiiret
- Tiput
- Hamsterit / Gerbiilit
- Rotat

Erikokoisia jäisiä hiiriä, tipuja, rottia ja hamsteri

Näitä kyseisiä eläimiä on yleensä parhaiten saatavilla Vauhtiraksussa,
josta tilaan lähes kaikki lihat ja kokonaiset eläimet. Joku taisi mainita,
että Faunattaressa myydään joitakin kokonaisia pakastettuja eläimiä.
Haluaisin Iinulle välillä esim. kaninkoipia. Pitää käydä kysymässä.
Myönnän, etten ole ollut kovin aktiivinen etsimäänkään muualta kuin
Vauhtiraksusta, on niin kätevää kun lähes kaiken lihan saa samasta paikasta.. :D
Hiiriä, Rottia ja tipuja on Vauhtiraksussa yleensä aina, hamstereita ja gerbiileitä on
ollut vaihtelevasti. Tilaan niitä, kumpia sattuu olemaan.

Kerran tilasin vahingossa jotain hiiren ja rotan poikasia. Ihmekkös kun olivat niin
halpoja :D Kannattaa katsoa, että tilaa aikuisia yksilöitä.. Vaikka ovathan
nämä poikaset ihan kivoja pieniä "herkkupaloja."


Tipua





Hiirtä ja sen sisälmyksiä?




















Tämä on ehkä sinänsä kaikkein "inhottavin" osuus ruokinnassa. Itseäni ei inhota/säälitä/kauhistuta sun muuta, antaa vaikkapa gerbiiliä tai hamsteria ateriaksi, vaikka niitä on aikoinaan itselläni rakkaina lemmikkeinä ollutkin. Näinhän se luonto toimii. Yksi Iinun lempiruoista on hiiret ja tiput, ja se nauttii niiden syömisestä. Samalla se on ikäänkuin leikkiä. Syödessään Iinu riuhtoo ja retuuttaa hampailla eläimiä, kuin koittaisi tappaa ne, vaikka ovatkin kuolleita. Siinä menisi itselläni raja, että eläviä saaliseläimiä en pystyisi syöttämään. Ainoa huono puoli näissä on haju. Joskus eivät haise millekään ja joskus haisevat (osuvasti) kuolleelle eläimelle.. Etenkin jos Iinu on jättänyt osan syömättä ja piilottanut sen johonkin jemmaan. Juuri eilen löysin kivan yllätyksen lelukopan pohjalta. Puolikkaan, haisevan hamsterin ja suolistoa. Silloin kieltämättä oksettaa. :D Haju myös tarttuu fretin "naamaan" ja pahimmillaan pari päivää olen haistanut Iinun pään lähettyvillä kuolleen eläimen.


Pakkaseen ei paljon ihmisten ruokia mahdu. Pitäis melkein hankkia oma
pakkanen Iinulle.



Lihat, rasvat:

- Kanankaulat
- Hanhi-Kalkkuna mix (jauhettu)
- Luuton kanapulla
- Luuton kalkkunakuutio
- Jauhettu lohi
- Kanan selkä/siivet (jauhettu)
- Kananrasva
- Kaninlihakuutio


Kanankaulat 1 kg paketti
Hanhi-Kalkkuna Mix

Luuton kanapulla























Kuivattu kaninlihakuutio
Tätä ei ole saanut kun kuivattuna :(


















Niin sanotusti "tauolla" tällä hetkellä ovat luulliset kana- ja kalkkunakuutiot, broilerin
siivet sekä kokonainen selkäranka. Siivet ja selkäranka olisivat erinomaista luullista lihaa ja työskentelyä fretin hampaille. Harmikseni Iinu ei kertakaikkiaan suostu niitä syömään. Olen koittanut pilkkoa pienempiä osioita isolla veitsellä, mutta ei, syömättä ne jää aina. Kasvattajalta sain vinkin,
että kannattaa jollain isoilla puutarhasaksilla tms pieniä lihat. Pitääpä ostaa sellaiset ja laittaa oikein pieneksi, jos Iinu suostuisi niitä sitten syömään. Väliaikaisesti ostin korvaavaksi jauhetun siipi/selkäranka seoksen. Onneksi Iinu syö edes kanankauloja mielellään.

Luullisia kalkkunakuutioita en ole hetkeen antanut, kun jostain luin, että niissä olevat luunsirpaleet voi olla vaaraksi, kun fretti ei tajua niitä hampailla pieniä. Tiedä häntä, ne nyt odottelevat pakkasessa kohtaloaan hetken aikaa.

Broilerin siivet





Kanakuutio ja kalkkunakuutio (sis.luuta)











Kanan selkäranka


















Sisäelimet:

- Kanansydän
- Kanan kivipiira
- Kanan sisäelinseos (kivipiira, maksa, sydän)


Sisäelinseosta saa kätevästi tällaisen "pullan"
muodossa, tai sitten pötkössä




Kokonaisia kanansydämiä saa kätevästi "makkarapötkössä",
Samoin kanan kivipiiraa









Sisäelimiä annan sekä erikseen, että seoksena. Seoksia on erilaisia, kannattaa lukea tuoteseloste.
Niissä on merkittynä sydän, kivipiira ja maksa niin, että ensimmäisenä on se, jota on tuotteessa eniten. Itselläni on tarkoituksella tällainen seos, jossa on maksaa toisiksi eniten, koska en sitä anna pelkästään. Sydäntä ja kivipiiraa annan myös pelkästään, ja käsittääkseni fretti tarvitsee niitä useammin kuin maksaa. (?)


Ompas kamala käsiala. Johtunee siitä, että toinen käsi oli likainen ja tihrustin toisella.. :D
Tämä helpottaa elämää ja ruokkimista huomattavasti. Teen kaikille "makkarapötkö-ruoille" näin. Annan jäisen pötkön ihan inasen sulaa huoneenlämmössä. Niin, että iso terävä veitsi saa sen katki.
Sitten teen käteviä "annospaloja" minigrip-pusseihin ja kirjoitan pusseihin mitä ne sisältävät. Ja eikun takaisin pakkaseen.



"Herkut":

- Maku / vitamiinitahnat
- Kuivatut 100 % lihat

100 % Ankanlihatikku
Nämä säilytetään avauksen jälkeen jääkaapissa

Herkkutahnat



























Herkuksi tykkään Iinulle antaa silloin tällöin tällaista ankanlihaa. Iinu tykkää tästä
valtavasti! Tätä myy ainakin Musti ja Mirri. On myös kiva, että herkku on jotain muuta kuin sitä kanaa/kalkkunaa jne jota ruokavaliossa muuten on. Silloin saa ankkaakin edes jossakin muodossa.
Maku/herkkutahnat on jokaisen fretinomistajan pelastus. Lähes kaikki fretit taitaa olla hulluna näihin? Tämän avulla hoituu kynsien leikkuu, korvien putsaus, ja meillä ainakin toimi hiekkalaatikko-koulutuksen "palkintona". Kuvassa vasemmalla zooplussalta tilattu frettien lohitahna (linkki) ja oikealla kasvattajalta Iinua noutaessa mukaan saatu tahna. Kun nämä on "nautittu", taidan ostaa sitä kaikkien tuntemaa nutri-plussaa ;)


Muut:
- Kananmunan keltuainen
- Kananmunankuoret
- Toukat, sirkat, madot
- Totally Ferret kuivaruoka


Totally Ferret kuivaruoka

Kuivatut sirkat, Kuivatut jauhomadot ja Kuivatut kalkkitoukat

Kuivaruokaa Iinu saa lähinnä reissujen aikana, jos olen päivän tai kaksi pois kotoa, eikä viitsi paljoa raakaruokaa jättää pilaantumaan. Myös näyttelyihin otan mukaan suosiolla vain kuivaruokaa ja kuivattua lihaa. Totally Ferret on ravintosisällöltään yksi parhaista merkeistä.

Ensin en antanut ollenkaan hyönteisiä, mutta törmäsin nettikauppaan jossa myytiin kuivattuja hyönteisiä, ja päätin tilata Iinulle koe-eräksi kolmea erilaista. No ei tullut mieleen, että ehkä se söisi paremmin "tuoreita" kuin kuivattuja.. Tosin kuivattujen säilyvyys on ihan eri luokkaa. Eihän nämä Iinulle maistunut. Olin jo heittämässä purkkeja roskiin, kun keksin miten huijaan Iinun syömään näitä. Laitoin kaikkia kolmea lautaselle ja murskasin silpuksi ja laitoin minigrip-pussiin. Tuota on kätevä piilottaa jauhettujen lihojen joukkoon ihan kuten lisäravinteitakin. Ja kappas, vitamiinit ja ravinteet talteen !

edeltäviä kuivattuja hyönteisiä murskattuna

Kananmunankeltuaisen annan kerran viikossa, kuin myös jauhetut kuoret. Kuoret piilotan ruoan sekaan, Iinu ei muuten niitä syö. Kuoret saa "jauhettua" ihan vaikka sormissa "pyörittelemällä ja liiskaamalla" sellaiseksi hienoksi silpuksi, kun hetken jaksaa liiskata.


Lisäravinteet:
- Merilevä
- Biotiini
- Lohiöljy
- Pellavansiemenöljy
- Oluthiiva
- Valkosipulijauhe
- Inupekt Forte



Itselläni on ollut tätä mm. apteekista ja eläinkaupoista
saatavaa biotiini fortea. Olen murskannut pikku purkkiin
tableteista itse jauhetta, jota on helppo lisätä ruoan sekaan




Merilevää. Tämä on kasvattajalta mukaan saatua.
Merilevää eläimille myydään ainakin useissa nettikaupoissa
sekä Kodin Terran eläinosastolla muistan nähneeni.























Löhiöljy. Mustista ja Mirristä.
Tätä onneks sai suht pienessä purkissa kun pitäis käyttää
3 kk sisällä avaamisesta.
Pellavansiemenöljy. Netistä tilattu. Saa esim.
Kodin Terran eläinosastolta. (HITTO mikä
pakkauskoko.. 1 l pullo. En saa ees 1/4 käytettyä tästä
ennekun päiväys loppuu.)












Oluthiiva. Tää löytyi Kodin Terran eläinosastolta myös.
Tässäkin pakkauskoko järkky. Riittäis muutamaks fretin elin-iäksi... En löytäny mistään pienempää putelia :(

Tää onkin erikoinen juttu. En muista, että olisin
nähnyt missään eläimille suunnattua valkosipuli
jauhetta, joten päädyin nyt ostamaan tätä ihan
perus, ihmisten 100% valkosipulijauhetta.
Luulisi tämän käyvän, kun tulee ruokaan vain
pikkuisen n. kerran viikossa.
Inupekt Forte prebiootti suoliston hyvinvointiin ja
vastustuskykyyn. Netistä tilattu. Saa mm. eläinkaupoista.
Tähän väliin täytyy sanoa, että tää kuvien
lisääminen tähän on suorastaan P*SKAA. Tää ei
anna asetella niitä miten haluaa, vaan ne pomppii
ihan mihin sattuu, kun koittaa siirrellä. Joten
luovutin ja ne on nyt noin. Ne asettuu oikein
ainoastaan, jos kaikki on allekkain keskellä
sivua. Vierekkäin siististi mahdotonta saada.
No, olkoon.


Eli tosiaan tuollaiset lisäravinteet on tällähetkellä meillä käytössä. Oikeastaan melkein kaikki
noista piilotan ruokien sekaan, niin Iinu syö ne siinä huomaamatta. Lohiöljy tuntuu olevan Iinun herkkua, joten sen annan pelkästään, samoin pellavansiemenöljyn. (Joka ei ole ihan niin herkkua, mutta menee.) Lisäravinteiden lisäksi kaapista löytyy parafiiniöljyä suolitukoksen varalta, sekä veteen sekoitettavaa ravinnejauhetta esim. vatsataudin varalle.

Parafiiniöljy ja ruisku. Muutaman euron
apteekissa.

Tähän loppuun vielä tämänhetkinen Iinun seinällä roikkuva ruokalista. Tämä on minulla
koneella, ja päivittelen sitä aina välillä. Esim. nyt siinä ei ole kokonaista selkärankaa eikä siipiä, koska en ole vielä ostanut puutarhasaksia niiden paloitteluun ;)
Tässä on siis viikot 1 ja 2 jotka eroavat hieman toisistaan. Sunnuntaisin käännetään aina paperi ympäri. Olen niin huonomuistinen, että ainakin aluksi tällainen taulukko on enemmän kuin
tarpeen. Meidän taloudessakin kun on 2 ruokkijaa, niin on hyvä että on taulukko, että mieskin tietää mitä ruokaa milloinkin annetaan ;)


VIIKKO 1

VIIKKO 2

Lihat ja kokonaiset eläimet tosiaan tilaan Vauhtiraksusta, kerran kuukaudessa tehtävällä kotiintoimituskierroksella. Joutuu tilaamaan aina melko reilun "satsin" kerralla, kun yli 35 € tilauksista ei mene toimituskuluja. Tilaan yleensä siis 36 eurolla :D
Pientoimituslisä on 10 €, joten ei ole järkeä tilata vähemmän. Totally Ferret kuivaruoan tilasin zooplussalta. En ole laskenut, paljonko yhden fretin ruokavalio kustantaa, vaikka olenkin kuitteja säästellyt. Tuntuisi, että hieman enemmän kuin kissan, ja ehdottomasti enemmän kuin jyrsijöiden. Kerralla menee paljon rahaa lisäravinteisiin ja erilaisiin lihoihin, kun niitä on niin paljon. Mutta sitten niillä pärjääkin pitkän aikaa. Fretti kun ei päivässä kuitenkaan isoa määrää syö. Joillakin lisäravinteilla pärjäisi koko fretin eliniän helposti, mutta päiväykset tulevat vastaan :D



Voipi olla, että jotain jäi uupumaan, mutta jatkan siitä sitten
seuraavassa ruokavaliokirjoituksessa ;D

4 kommenttia:

  1. Vauhti-Raksussa on kieltämättä hyvä valikoima. Itse vähän innostuin säästöpakkauksista viime vuoden lopulla, ja tilasin kerralla 50kg eli arkkupakastimillisen lihoja. Arvioin ehkä vähän yläkanttiin, miten paljon nuo junnut syövät :-D Silti meillä on jauhelihat jo loppu, kun niitä tuli suhteessa muihin turhan vähän. Mutta itelläkin tämä on vielä vähän opettelua, kun kodinvaihtajamummuskojen kanssa meni vähän aikaa, ennenkuin oppivat syömään lihaa.

    VastaaPoista
  2. Oho ! Tilasit sitten reilusti :D Jos meillä olisi tilaa, hankkisin sellaisen pikkupakastimen fretin lihoille, mutta asunto käy muutenkin ahtaaksi :/ Onneksi kerran kuussa tehtävä tilaus riittää ainakin vielä :D

    VastaaPoista
  3. Meillä on kyllä todella heikoilla nuo lisäravinteet. Merilevää ja kananmunan kuoria tulee annettua. Sen sijaan pilalle menneen pellavasiemenöljyn tilalle ei ole tullut ostettua uutta ja pakastimessa säilytettävä lohiöljykin jää usein välistä. Kananmunat muistetaan tarjota sentään n. kerran viikkoon.
    Oluthiivaa ei ole tullut koskaan ostettua, eikä biotiinia. Ehkä pitäisi nyt vain reipastua niiden suhteen.
    Meilläkin oli aluksi ruokalista käytössä, mutta käytännössä tuli poikettua siitä niin paljon, ettei se nää kannattanut. Lähinnä sen takia, että aamun ruoka-annos olikin illalla syömättä, eikä voinut enää antaa lisäksi vaikka lihaisia luita, niimpä aamulla olisi taas tullut jauhelihaa tms. niin olisi mennyt tosi yksipuoliseksi. Täytynee kehitellä tässä keväällä uusi lista ja ostaa nyt nuo lisäravinteetkin sitä täydentämään!

    VastaaPoista
  4. Pakastimessa? :o mitä lohiöljyä teillä oli? Tuo meillä oleva säilytetään huoneenlämmössä tosin pitäisi käyttää 3kk kuluttua avaamisesta. Joo meillä lista toimi aluksi hyvin, mutta nyt on myös tullut poikettua aika reilusti. Ei saa läheskään kaikkia ruokia listalta menemään kun aina on edellistä jemmassa.. Kun tuo nyt on ollut viimeaikoina niin nirso :/ äskenkin olisi pitänyt antaa iltaruoaksi kanankaula mutta ne on jäänyt koskemattomaksi viimeaikoina ja tuntuu että Iinu on ihan rimpula jo. Annoin siis kanapullaa (lusikalla pieninä paloina syötettynä :D ) että saa edes jotain ruokaa, kun se kelpaa.

    VastaaPoista